Kuluneen kuukauden aikana olen ollut osallisena kohtaamisissa, joissa on ollut kyse jonkin yllättävän käänteen ilmaantumisesta tilanteeseen. Olen odottanut yhtä ja saanutkin toista, ja ollut hämmentyneen onnellinen.
Viime viikolla olin teellä brittiläisessä kodissa, jossa rouva keskusteli hämähäkkien ja kalojen kanssa. Ruku, hän joka puhuu luontokappaleille, on liki kahdeksankymppinen Oxfordin käynyt kielitieteilijä, joten eläinkunnan kanssa keskustelu ei tuota tuolla taustalla minkäänlaisia vaikeuksia. Ihmisillä on taipumus puhua monia kieliä. Ruku on taustaltaan intialainen eläinlääkärin tytär, joka on elänyt koko aikuisikänsä Englannissa. Hän on matkustanut paljon, käynyt myös Suomessa Viittakiven opistolla 60-luvulla. Viittakivi taas syntyi Lapin jälleenrakennuksen aikaan järjestettyjen työleirien innoittamana.
Mitä tekemistä intialaisella kielitieteilijällä, hämähäkeillä, kaloilla ja Viittakiven opistolla on Hitaan ajattelun matkustavien laboratorioiden kanssa? Rukun kertoessa kohtaamisistaan mitä kummallisimpien eläinten kanssa, ajattelin että juuri tästä Hitaan ajattelun laboratoriossa on kyse: kohdata ennalta odottamaton, asettua kuuntelemaan ja kommunikoimaan ilman yhteistä ennalta sovittua kieltä; antaa kielen syntyä kohtaamisessa ja läsnäolossa.
Viittakiven opisto oli setlementtiliiton ylläpitämä kansainvälinen kansankorkeakoulu, joka perustettiin 1950-luvun alkupuolella. Ihmisillä oli tarve rakentaa yhteisöllisiä paikkoja, joissa oli tilaa kasvaa ja kohdata niin itsensä kuin lähimmäisensäkin. Viittakivessä on moni viettänyt lomaa työleirillä, opiskelujen parissa, jooga-kursseilla, hiljaisissa retriiteissä. Ihmisillä oli tarve myös rakentaa rauhaa toisen maailmansodan jälkeen. Ja tästä pääsen toisenlaisiin kohtaamisiin. Olen saanut vierailla Kitinkannuksessa, alun perin sotiemme veteraaneille tarkoitetussa kuntoutuskeskuksessa useampaan otteeseen kesän ja alkusyksyn aikana. Kitinkannuksessa ei keskusteltu hyönteisten kanssa, mutta oltiin tekemisissä sekä luonnonmateriaalien että perinteisten maalausmateriaalien kanssa. Kommunikointi tapahtui taiteen välityksellä, aistien kautta. Järjestimme työpajoja sekä asiakkaille ja heidän omaisilleen että henkilökunnalle.
Jäkälän ja sammaleen seasta olisi voinut kurkistaa hämähäkki. Lyhytkin hetki, jolloin on mahdollista siirtyä tutusta ja turvallisesta pois, voi antaa sysäyksen johonkin uuteen. Henkilökunnan maalauspajassa tutkittiin taiteen kautta omaa tilaa ja toisen tilaan astumista. Konkreettisesti se tapahtui maalauspohjien kierrättämisellä siten, että jokainen osallistuja maalasi jokaista maalauspohjaa. Syntyi jotakin yhteistä, vaikka kaikista teoksista tuli keskenään erilaisia.
Taiteen kautta puhuminen on vähän samanlaista kuin keskustelu kalojen kanssa. Täytyy keksiä uusi kieli, ymmärtää sanojen ulottumattomissa oleva ja vakuuttua siitä, että jotakin on tapahtunut, on kohdattu.
Jaana Erkkilä-Hill
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti